Kuvaus Aino-laiva 3.7.2017

 

Kuvaus Aino laivalla maanantaina 3.7.2017 klo 11.30-15.00

 

Lahden Videokuvaajilla  oli maanantaina 3.7. 2017 kuvauspäivä Aino laivalla. Lemmenlatu dokumenttielokuvaan kuvattiin vuoteen 1940 sijoittuva kohtaus. Vesijärvelle risteilemään lähtenyttä nuorta paria esittivät Mia Marttinen ja Riku Merisalo. Tarinaa johdatti eteenpäin Marianne Valola. Mukana oli noin 30-40  yhdistyksen omaa jäsentä avustajan tehtävissä.

Elokuvassa kohtauksella on tärkeä osuus, sillä Vesijärven matkustajaliikenne oli sotien jälkeen suosittua, ihmiset kaipasivat ankean sota-ajan jälkeen viihdykettä, mitä Vesijärvellä risteilleet höyrylaivat tarjosivatkin.

Juontaja Marianne Valola vei avustajat myös nykyaikaan omassa juonnossaan. Näin vältyttiin suuren ihmisjoukon puvustamiselta, ainoastaan nuorella parilla oli juontajan lisäksi aikakauden vaatteet yllään. Laivassa kuvattiin myös matkustajien lisäksi kapteenia ja haitarin soittajaa.

Enonsaaressa kuvattiin Siestan ostoon liittyvä hauska tarina, jossa lahtelainen Aaretti Kakola osti Lahden Seurahuoneella venäläiseltä liikemieheltä vuonna 1925 huvilan käymättä edes paikan päällä katsomassa ostamaansa kiinteistöä. Aaretti laittoi tyttärensä talvella hiihtämään Enonsaareen ja katsomaan, millaisesta kiinteistöstä tuli tehtyä kaupat, tyttärien saavuttua takaisin he kertoivat isälleen huojentavan uutisen, huvila oli hieno. Vuonna 1951 Lahden kaupunki osti sen kaupunkilaisten virkistysalueeksi, missä ominaisuudessa se edelleen toimii.Huvilan historiasta kertoi kesäravintolaksi  muutetun huvilan nykyinen pitäjä Hannu Yrjölä.

Kuvaukset suorittivat Markus Hänninen ja Keijo Skippari. Tässä artikkelissa olevat valokuvat ovat Kari Savolaisen ottamia.