Kuvaus 25.9.2017 Villa Rauhalassa
Lemmenlatu elokuvan viimeinen ja samalla ehdottomasti dokumentin pääkuvaus kuvattiin 25.9.2017 Villa Rauhalassa, joka on ollut August Fellmannin entinen kesäasunto . Villa Rauhalassa vietetään Lahtisen suvun vanhimman, Elisabeth Lahtisen syntymäpäiviä, sukulounaan merkeissä. Elisabeth on August Fellmannin kolmannen pojan lehtolapsi -kaikkien muiden tunnustama Fellman, paitsi itse isän. Elisabethia näyttelee Pirjo Suojanen.
Roolihahmoja on Lahden sähkölaitoksen insinöörin, yhteiskoulun lehtorin, sekä lahden kaupunginteatterin näyttelijästä aina Keski-Lahden rotareiden presidenttiin.
Juhlilla tapahtuu kaikenlaista. Tuomas Tarkki on lahtelainen sympaattinen muusikko, joka saapuu juhliin myöhässä, Tuomas kuitenkin sulattaa Elisabethin sydämen esittäessään tunnetun lahtelaisen rap-artistin laulun myöhemmin juhlassa.
Eikä juhlat olisi mitään ilman sairaalaan lähtöä, nimittäin Inka Mantsisen esittämä Anniina Jantusen synnytyspoltot käynnistyvät kesken juhlien ja hän joutuu poistumaan avopuolisonsa Jussin kanssa keskussairaalaan synnyttämään lisää Lahtisia.
Kaikki 13 näyttelijää ovat Ainopuiston teatterin väkeä. Käsikirjoituksen tähän kohtaukseen on laatinut Timo Taulo.
Villa Rauhalassa oli suuren elokuvatuotannon makua, sillä mukana olivat kaikki Lahden Videokuvaajien ammatikseen videotuotantoja tekevät jäsenet, sekä äänituotannon ammattilaiset unohtamatta muita mukana olleita.
Tekijöiltä vielä suuret kiitokset kaikille mukana olleille.